Meistä

Hangö Segelförening

Yhdistyksen toiminta

Purjehduskausi alkaa lipunnostolla ja vuoden ensimmäisillä purjehduksilla toukokuun alussa ja päättyy syyskuun lopulla lipun laskulla ja klubimestaruuspurjehduksilla Itäsatamassa. Yhdistys järjestää eri kilpailuja ja mestaruuspurjehduksia. Regatta on jokavuotinen Suomen suurimpiin lukeutuva kilpapurjehdustapahtuma ja tämän lisäksi säännöllisesti järjestetään ranking-kilpailuja, luokkamestaruuskilpailuja sekä muita kansallisia ja kansainvälisiä mestaruuskilpailuja eri veneluokissa.
Yhdistys toimii yhteistyössä HUS:n ja ESS:n kanssa varsinkin suurten kilpailujen tapahtumien suhteen.

Hangon Regatta

Hangon Regatta on yhdistyksen tunnetuin tapahtuma. Regattaa purjehditaan vuosittain perjantaina – sunnuntaina kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen. Järjestäjät ovat itse asiassa ESS, HUS ja HSF, joista jokaisella on vuosipurjehdukset kiertopalkintoineen kukin kolmen päivän aikana. Kokonaiskilpailun voittaja kussakin luokassa saa tämän lisäksi regatan kokonaisvoitosta oman kiertopalkinnon. Noin seitsemänkymmentä toimihenkilöä hoitavat järjestelyt johon osallistuu vajat 1000 purjehtijaa parin sadan venekunnan miehistönä. Uusia vapaaehtoisia toimitsijoita ja avustajia ovat aina tervetulleita ja Hangon Regatta tarjoaa arvokasta kokemusta niille, jotka haluavat osallistua merellisiin tapahtumiin.
Syksyllä aktiiviset toimitsijat kutsutaan klubin palkintoseremoniaan ja iloiselle toimitsijaillalliselle HSF:lle.

Nuorisotoiminta

Keväällä, kesällä ja syksyllä seuran valmennuspäälliköt toteuttavat purjehduskoulun, purjehdus-osaamisharjoittelua ja kilpailut nuorten veneily- ja purjehdustaitojen kehittämiseksi. Juniorit osallistuvat säännöllisesti Hangon ulkopuolella oleviin kilpailuihin.
Talvella juniorit kokoontuvat oppiakseen kansallisten ja kansainvälisten kilpailujen purjehdussääntöjä, yleisiä merenkulun sääntöjä sekä navigointiin ja meriturvallisuuteen liittyviä taitoja. Junioreiden määrä on hieman yli 40.

Purjehduskoulu

Purjehduskoulu järjestetään vuosittain pääasiassa kesä-elokuussa. Nuoret iältään 7-18 vuotta voivat osallistua.
Junioreiden johtajien yhteystiedot löytyvät verkkosivuiltamme www.hsf.fi toimitsijoiden alla.

Seuran venerekisteri

Seuran omaan venekalustoon kuuluvat kilpailulautakunnan lähtö- ja maalivene ”Startis”, kilpailuradan rakentamiseen tarkoitettu ”Boj”-vene sekä tuomari- että junioritoimintaan tarkoitettu Rib-vene. Yhdistyksen omia purjeveneitä ovat 5 kpl Zoom8-jollia ja kolme Optimistjollaa. Seuran alusrekisteriin kuuluu 35 purjeveneettä, 11 kevyttä venettä ja 45 moottoriveneettä.

Jäsenyys

Yhdistyksen hallitus hyväksyy uuden jäsenen vapaasti muotoillun hakemuksen pohjalta.
MAKSUT:
Ensimmäinen jäsen 60 €
Muut perheenjäsenet 30 €
Juniorit 10 €
Ikuinen jäsenyys 800 € kertamaksuna
Sisäänkirjaantumismaksu 200 €.
Uusi jäsen kilpaveneellä venerekisterissä on vapautettu maksusta.

Kaldoholmen

Latitude: 59°54,03’ N Longitude: 22°24’ E

Seuran jäsenillä on mahdollisuus rantautua HSF:n omistamalle Kaldoholmenille Kasnäsin lounaispuolella ja hyödyntää sataman rantasaunaa lunastamalla saunan avaimen (avainpantti 50 euron ja vuosimaksu 20 euroa) HSF-shopista, Hangon Tilitoimisto, Bulevardi 16 A 5, puh: +358 408 616161.

SPV ja jäsenrekisteri, DigiNautic ja muut edut

HSF:n jäsenet kuuluvat automattisesti Suomen Purjehdus ja Veneily-liittoon (SPV) joka on suomalaisten vene- ja pursiseurojen katto-organisaatio. SPV:n kotisivustolta www.spv.fi löytyy ajankohtaista tietoa muun muassa tarjottavista eduista, vakuutuseduista ja linkki DigiNautic-lehteen.
HSF:n jäsenrekisterin ylläpitäjä on SPV joka seuraa EU-tietosuojalainsäädännön mukaista pursi- ja veneilyseurojen jäsen- ja venerekisterin käyttöä ja hallintaa.

Venekatsastus

Tarkastuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää huvi- ja kilpaveneiden meriturvallisuutta tarjoamalla veneomistajille tietoa veneiden ylläpidosta ja laitteista sekä antamaan veneilijöille myönteinen asenne meriturvallisuuteen liittyviin kysymyksiin.
Veneen omistaja tai haltija, joka toimii kipparina vastaa veneestä ja sen henkilöiden turvallisuudesta. Seuran tarkastajat suorittavat veneiden tarkastukset ja ylläpitävät SPV:n rekisterissä perustiedot tarkastetuista veneistä jotka täten ovat oikeutettuina käyttää seuran lippua.
Veneen katsastusluokka ja siihen liittyvät varusteet on kuvattu SPV:n kotisivuilla.
Veneiden katsastus tapahtuu pääsääntöisesti toukokuussa ja kesäkuussa. Tietyt vakuutusyhtiöt tarjoavat alennuksen vakuutusmaksuihin katsastetulle veneelle.
Tarkastajien yhteystiedot löytyvät HSF:n kotisivuilta.
Katsastusmaksut:
Peruskatsastus 25 €, vuosikatsastus 25 €.

Liity jäseneksi!

Olitpa jäsen tai ei, olet aina tervetullut keskustelemaan purjehdukseen ja veneilyyn liittyvistä asioista sekä yhdistyksen toiminnasta. Jos haluat avustaa seuran toiminnassa joko merellä tai maalla siihen on mahdollisuutta etenkin kesäkuukausina ottamalla yhteyttä johonkin hallituksen jäseniin, joka ilomielin kertoo sinulle enemmän. Yhteystiedot löytyvät sivuilta www.hsf.fi.
Tervetuloa!

Mikael Lindqvist
Kommodori

 

Tietosuojaseloste HSF